Seurakunnalla ensi vuonna ilmaiset päiväkerhot

13.12.2017

Askolan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi marraskuun lopussa vuoden 2018 toiminta- ja taloussuunnitelman sekä vahvisti veroprosentin. Kirkollisveroprosentti on edelleen 1,75 %.

Seurakunta tahtoo vahvistaa seurakuntatyötä ja yhtenä esimerkkinä siitä on ilmainen varhaiskasvatus eli vuonna 2018 lasten päiväkerhot ovat ilmaisia. Muutenkin päätettiin vahvistaa entisestään seurakuntalaisten parissa tapahtuvaa kohtaamista ja samalla kutsutaan kaikkia askolalaisia kantamaan yhdessä vastuuta.

Tulevien vuosien suurin investointi tulee olemaan kirkon peruskorjaus, jonka suunnittelu on alkanut. peruskorjaus tulee koskemaan etenkin lämmitysjärjestelmää ja muuta tekniikkaa. Seurakunnassa on aloitettu myös hautausmaan ja piha-alueiden puuston kartoitus ja karsiminen.