|
Lapset
Seurakunnan lapsityön toiminta-ajatus on kasteopetuksen antaminen ja perheiden tukeminen kasvatustehtävässä. Lapsityön sektorille kuuluvat perhekerhot, päiväkerhot, pyhäkoulut sekä vierailut päivähoidon toimipisteisiin ja esikouluihin.
Nuoret
Nuorisotyön tarkoitus on tukea varhaisnuoren ja nuoren kristillistä kasvua sekä kehitystä itseänsä ja muita arvostavaksi sekä toiset huomioon ottavaksi itsenäiseksi ihmiseksi. Nuorisotyö antaa mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa seurakunnan toimintaan.
Rippikoulu
Rippikoulu on osa kirkon kasteopetusta ja sinne kutsutaan aina 15-vuotiaiden ikäluokka Elämän, Uskon ja Rukouksen äärelle. Rippikoulu antaa paljon elämän eväitä, mutta myös tärkeitä kirkon jäsenen oikeuksia.
Diakonia
Diakoniatyö on kristilliseen rakkauteen perustuvaa palvelua. Se auttaa, neuvoo ja tukee ihmistä vaihtuvissa elämäntilanteissa.
Lähetys
Lähetystyö on Jeesuksen antaman lähetyskäskyn (Matt: 18-20) toteuttamista:
"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Musiikki
Kristillinen seurakunta on laulava seurakunta, hengellisen musiikin avulla voi hiljentyä ja rauhoittua, mietiskellä ja rukoilla, iloita ja ylistää.
|