Kirkkoherran sivu

Antti Kupiainen

24.12.2021

Joulutervehdys

Tänä jouluna olen pysähtynyt seuraavan jouluevankeliumin lauseen äärelle: ”Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille.”

Kuulimme juuri äsken tämän lauseen kaksi kertaa. Ja huomenaamuna joulukirkossa luetaan jouluevankeliumin pidempi versio, jossa tämä asia sanotaan kolmannenkin kerran.

Mitä ihmettä tämä on? Miksi tällainen yksityiskohta pitää kertoa useampaan kertaan ja vielä näin tarkasti? Onko tällä jotain väliä?

Lause kertoo Marian huolenpidosta syntynyttä vauvaansa kohtaan. Hän huolehti lapsesta niin hyvin kuin vain oli mahdollista. Maria ja toki myös Joosef tekivät sen niillä resursseilla, mitä heillä oli.

Ja mitä muuta vastasyntynyt lapsi tarvitsee kuin lämpöä ja turvaa? Sen hän sai, kun hänen vanhempansa käärivät hänet kankaaseen ja laskivat lepäämään pehmeälle alustalle, heinien päälle eläinten syöttökaukaloon.

Tällaisesta yksityiskohdasta ja toisaalta sivuseikasta tuleekin joulukertomuksen kertautuva tärkeä kohta, joka mainitaan kahteen, jopa kolmeen kertaan. Se kertoo mikä tänä jouluna voisi olla kiintopiste omassa joulunvietossamme. Ehkä näemme kodin, kirkkopihan tai muun paikan joulukaukalon tänään uudesta näkökulmasta.

”Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille.”

Maailman Vapahtaja syntyi syrjässä ja osattomaksi. Hänen ensimmäinen ja väliaikainen sänkynsä oli johonkin aivan muuhun tehtävään tarkoitettu. Se oli eläinten ruoka-astia. Sillä oli pärjättävä, mitä oli. Ja kaikki tarpeellinen löytyi; peitto, patja ja vuode.

Yksinkertainen ja vaatimaton on usein riittävästi ihmisen elämässä. Tärkeintä on asenne ja se, miten pidämme huolta toisesta ihmisestä, itsestämme ja luomakunnasta. Ulkoiset puitteet voivat olla vähän niin ja näin.

Eläimet saavatkin tärkeän roolin joulun evankeliumissa. Heinät ja kotieläimet eivät kuvaa pelkästään elämän yksinkertaisuutta, vaan ne ovat ilmaus koko luomakunnan läsnäolosta silloin, kun kaiken Luoja tulee ihmiseksi. Ehkäpä tässä kohdassa luomakunta näyttäytyy esimerkkinä kaiken luodun kumppanuudesta, jota tulee varjella kokonaisvaltaisesti. Ja toisaalta merkkinä myös siitä, miten eri luodut eli ihmiset, eläimet ja koko muu luomakunta palvelevat toisiaan omilla lahjoillaan siten, miten se kulloinkin on tarpeellista ja tärkeää.

Jouluna Jumala syntyy. Joulun evankeliumi maalaa eteemme touhua ja tapahtumia, mutta siinä on läsnä myös rauha. Kaiken tapahtuneen jälkeen kaukalon äärellä vallitsee rauha. Joulun lapsi, vauva on laskettu lepäämään heinien päälle.

Tämä on merkkinä paimenille, jotka saivat kuulla, että Kristus on syntynyt maailmaan ja makaa kankaaseen kapaloituna heinien päällä. Se on Jeesuksen ensimmäinen vuode.

Vuode on paikka, jossa ihminen viettää eniten aikaansa. Se on eri asia kuin tuoli, koska tuolilla istahdetaan ja sen jälkeen matka jatkuu jo pian. Jeesuksen ensimmäinen vuode ilmaisee sen, että Jumalan Poika on tullut tähän maailmaan olemaan, ei vain käymään tai pistäytymään. Vuode on läsnäolon ja paikallaan olemisen vertauskuva. Vuoteessa makaava ei tee mitään, hän vain on.

Kaukalon lapsi ei puhu, ei opeta eikä tee, hän ainoastaan on. Vastasyntyneelle lapselle on ominaista, että hän on, pelkästään on. Elämän alku on sitä, että tullaan olevaksi.

Taivaan ja maan kuninkaan asettuminen kaukalovuoteeseen opettaa, että elämässä oleminen on perustavampaa kuin tekeminen. Olisiko tässä muistutus ja merkki meille tähän jouluun ja sen jälkeenkin jatkuvaan elämään. Oleminen on tärkeämpää kuin tekeminen. Mitäpä jos me nyt viimeistään lopettaisimme suorittamisen ja vain olisimme ja siten ottaisimme vastaan joulun sanoman.

”Hän kapaloi vauvan kankaaseen ja laski tämän lepäämään kaukaloon eläinten heinille.”

Joulun juhlan keskushenkilöllä on kaikki hyvin, kun hän saa lämpöä ja turvaa. Hän osaa ottaa elämän rauhallisesti. Hän vain on kaukalovuoteellaan. Tässä yksityiskohdassa on armon sanoma. Jos elämä olisi kiinni tekemisestä, armolle ei olisi tilaa. Mutta se, joka on lapsen kaltainen ja malttaa vain olla, saa armon.

(Puhe jouluaaton hartaudessa Askolan kirkossa 24.12.2021)

 

29.10.2021

Uusien työntekijöiden siunaaminen

Seurakunnassamme on tänään juhlapäivä, kun siunaamme kolme uutta työntekijää tehtäviinsä, jotka ovat aloittaneet työnsä tänä vuonna. Noin kymmenen hengen työyhteisössä kolmen työntekijän vaihtuminen on suuri asia. Lisäksi olemme tällä viikolla hyvästelleet kanslistimme Tiinan, joka siirtyi keskusrekisterin palvelukseen.

Huhtikuussa aloitti seurakuntapastorina Mervi Rosnell, joka on tullut jo tutuksi jumalanpalvelusten kirkollisten toimitusten ja rippikoulun myötä. Seuraat tehtävässäsi Päivi Hakkaria.

Elokuussa työnsä aloitti Merja Honkala vastaavana lastenohjaajana, kun Leena Tyyskä jäi eläkkeelle.

Ja tällä viikolla saimme vihdoin uuden nuorisotyönohjaajan parin kuukauden tauon jälkeen, kun Jesse Aarnio aloitti Susanna Koivulan viransijaisena.

Uudet työntekijät eivät ole suuri asia vain työyhteisölle ja sitä kautta koko seurakunnalle, vaan myös teille uusille työntekijöille. Olette elämässänne ja työurallanne hyvin eri kohdissa. Tuotte Askolan seurakuntaan toisaalta osaamista ja kokemusta eri tehtävistä, eri seurakunnista ja myös ihan erilaisista työpaikoista. Ja toisaalta elämän- ja työkokemuksen lisäksi teissä kolmikossa on myös tuoreutta ja raikkautta sekä nuoruuden intoa. Kaikkea sitä tarvitaan.

Teitä kolmea yhdistää erityisesti yksi asia. Toimitte kaikki kristillisen kasvatuksen parissa, vaikka pienen seurakunnan elämää ei voida lokeroida kovin tarkkaan. Seurakuntamme luottamushenkilöt ovat tahtoneet täyttää nämä kaikki tehtävät ja se on merkki uskosta tulevaisuuteen. Täällä tahdotaan pitää edelleen hyvää huolta lapsista, nuorista ja perheistä ja kutsua heitä eri tavoin mukaan Jumalan sanan äärelle.

Seurakunta on jäsentensä muodostama yhteisö, jossa jokainen kantaa vastuunsa ja seurakuntaa rakennetaan yhdessä. Tämä kokonaisuus tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa osaavia työntekijöitä, jotka ammattimaisesti ohjaavat seurakunnan elämää eteenpäin. Teille kolmelle on nyt uskottu tätä tehtävää täällä Askolassa.

Kristillisen kirkon parhaat ajat ovat edessäpäin. Näin on syytä uskoa monista uhkakuvista huolimatta. Kaikki ei tässä maailmassa ole onneksi omassa varassamme, vaan Kaikkivaltiaan Jumalan hoidossa. Meidän ihmisten on tehtävä osamme ja siihen saamme pyytää Jumalan siunausta. Sen vuoksi on tärkeää, että teidät siunataan tehtäviinne seurakunnan messussa, kirkon alttarilla ja samalla osallistumme ehtoollisen sakramenttiin.

Mervi, Merja ja Jesse. Teidät on kutsuttu Askolan seurakunnan palvelukseen. Teidät siunataan tänään työhön. Se siunaus on Jumalan hyvä siunaus, ei meidän tekomme.

(Puhe messussa 29.10.2021)

 

11.10.2021

Joko voimme huokaista helpotuksesta?

Syksy on jo pitkällä ja mieli tähyää kohti joulua - oikeasti! Viime viikkoina olen nimittäin sopinut Kauneimpia joululauluja, kirkkopihan uusi seimiasetelma on suunnitelmissa ja muutakin on mielessä. Sitä ennen kuitenkin vietetään esimerkiksi pyhäinpäivää, joka on tänä vuonna 6.marraskuuta.

Syksyn aikana olemme avanneet jälleen ovia enemmän, kun pandemiatilanne on helpompi ainakin tällä hetkellä. Meillä ei ole nyt kokoontumisrajoituksia, mutta silti kannattaa olla huolellinen. Kasvomaskin käyttö on viisasta ja käsihygieniasta pitää huolehtia. Väljyys tiloissa ja tapahtumissa on sekin toinen toisemme huomioonottamista.

Syksy on tuonut myös muutoksia. Vuoden alussa toteutuneen liittymisemme keskusrekisteriin vähensi työtä paikallisesti Askolassa. Sen vuoksi virastomme palveluaika on maanantaisin ja torstaisin klo 9-12. Muulloin olemme paikalla ja vastaamme puheluihin satunnaisesti. Myös sähköposti toimii. Edelleen voimme puhua kirkkoherranvirastosta ja se löytyy seurakuntakodin alakerrasta. Opettelemme näin myös uusia työtapoja.

Tämän vuoden aikana myös työntekijäjoukkomme on uudistunut. Osa on lähtenyt pois ja tilalle on tullut uusia kasvoja. Nyt on sellainen olo, että vain muutos on pysyvää, mutta toivon todella, että pandemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi voimme jo huokaista helpotuksesta.

 

30.8.2021

Titteliviidakko

Tänä vuonna seurakunnassamme on ollut piispantarkastus, joka huipentuu piispan vierailupäivään perjantaina 10. syyskuuta. Piispantarkastuksia on lähihistoriassa ollut myös muualla tässä lähiseudulla.

Tarkastuksessa on ollut mukana piispan lisäksi piispan erityisavustaja sekä hiippakuntadekaani, notaari, pappisasessori, lääninrovasti ja paljon muitakin.

Tarkastus on ollut hyvä ja tuomiokapituli on ollut kiinnostunut Askolan seurakunnasta. Se on tärkeintä, mutta tässä kirjoituksessa tärkeimmässä osassa on kirkolliset virkanimet.

Mitä tekee hiippakuntadekaani? Entä pappisasessori? Tiesitkö, että hiippakunnassa on kaksi pappisasessoria, jotka hoitavat tehtävää oman virkansa ohella?

Entäpä notaari? Piispantarkastuksen notaari on yleensä virkaiältään nuori pappi, joka toimii siis sihteerinä. Hän tekee koko prosessista pöytäkirjan. Näin hän itse perehtyy myös kirkolliseen hallintoon; tärkeä oppimisen paikka.

Myös tuomiokapitulissa on notaari, mutta hän on eri notaari. Se on ihan virka, jonka vastuulla on paljon henkilöstöhallintoa. Notaari teki lakimiesasessorin kanssa keväällä niin sanotun hallinnon tarkastuksen seurakunnassamme. Lakimiesasessori on kapitulin täysipäiväinen virka, juristin paikka.

Vieläkö olet kärryillä? Toivottavasti, sillä tarkastuksen eri vaiheissa oli mukana myös hiippakuntasihteereitä. Joissakin hiippakunnissa heidän nimityksensä on asiantuntija. Molempi parempi. Ja kun ollaan rovastikunnassa, läheisessä yhteydessä on ollut myös lääninrovasti, jolla on oma vastuualueensa kirkon hallinnossa ja seurakuntaelämässä. Porvoon lääninrovasti on joku kirkkoherroista; tällä hetkellä Sipoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra.

Ja kun lopulta ajatellaan kokonaisuutta, on myös piispantarkastus kaikessa kankeudessaan aika väärään johtava nimi. Vanhaa perua. Mikä olisi parempi nimitys?

Hetki vielä sopan hämmentämistä. Sain kesällä rovastin arvonimen. Sen jälkeen olen vastannut lukemattomia kertoja, olenko vielä myös pappi, pastori tai kirkkoherra. Ehkä en ole pastori, näin järkeilin. Tai mistäs sen tietää, mutta seurakunnissa on töissä myös kappalaisia ja seurakuntapastoreita. Aikamoinen titteliviidakko.

(Uusimaa-lehden kolumni 30.8.2021)

 

13.8.2021

Menkää ihmiset kirkkoon!

Askolassa on ollut tämän kesän kirkko avoinna sunnuntain messun jälkeen. Tunnetustihan kirkot Suomessa ovat pääosin kiinni. Me olemme ottaneet ensimmäisen askeleen avoinna olevaan kirkkoon.

Kirkko on jännä paikka. Kun pyhänä messu on päättynyt ja kansa lähtenyt muuhun lepopäivän viettoon, laskeutuu rauha. Meillä pappi on paikalla klo 13 saakka kirkossa. Tätä käytäntöä jatkamme ainakin syyskuulle saakka.

Kirkkomme on auki sitä varten, että sinne voi tulla. Avonainen ovi on tervetulotoivotus. Lähes joka pyhä Askolan kirkossa on käynyt messun jälkeen joitakin matkalaisia. Osa tulee ihan läheltä, toiset kauempaa. Syitä on monia.

Parin tunnin viettäminen avarassa kirkossa on myös papille terveellinen hetki. Vanhan kirkon äänimaisema on kiintoisa. Iäkäs puurakennus elää monella tavalla. Lattiat narisevat, tuuli humisee nurkissa. Urkujen suunnalta kuuluu välillä joitain naksahteluja.

Hiljaa oleminen ja pysähtyminen saa näkemään kirkkoa uudella tavalla. Vaikka olen ollut satoja kertoja Askolan kirkossa, yksityiskohdat ja uudenlaiset näkökulmat hämmästyttävät yhä. Kirkosta löytyy koko ajan uutta ja ihmeellistä. Kirkko jo rakennuksena julistaa paljon.

Pääosin päivystysaikani saan viettää yksin. Työn tehokkuudella ei voi kehua, mutta ei onneksi tarvitsekaan. Yksin hiljaisessa kirkossa tulee vähän myös rukoiltua. Taidan sen myötä olla seurakuntaelämän keskiössä ja papin perustehtävän äärellä.

Kirkko hiljentymisen paikkana on vastakulttuuria tehokkuudelle ja kaiken mittaamiselle tai laskemiselle. Suomessa voisi olla kirkkojen lisäksi muitakin paikkoja, jotka kutsuvat hiljentymään, rauhoittumaan ja pysähtymään.

Seurakunnassa kaikkea ei voi laskea ajassa tai rahassa. Sitä ajatusta vastaan pitää taistella ja säilyttää suoritusvapaita tiloja ja tilanteita. Jos tällainen menetetään, menetetään paljon kirkon identiteetistä.  Kirkossa voi olla touhuamatta hyvin mielin. Hiljentymistä voi myös opetella, koska ei sellainen ehkä heti onnistu. Minäkin opettelen sitä osana viranhoitoani.

Menkää ihmiset kirkkoon! Se on pyhä rauhoittumisen paikka.

(Uusimaan kolumni 13.8.2021)

 

24.5.2021

Toukosiunaus

”Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen. Sinä kastelet vaot, tasoitat kynnetyt pellon, pehmität sen sateilla ja siunaat maan kasvun.” (psalmi 65)

Hetki sitten kuultu psalmi 65 kosketti minua kovasti. Toki olen tuntenut sen aiemminkin, mutta nyt se sai syvemmän ja uuden merkityksen. Psalmi on täynnä Luojan tekojen ylistystä. Niiden tekojen, jotka ovat meille monille tänäänkin ajankohtaisia.

Ympärillä oleva Jumalan maailma häikäisee meidät kauneudellaan. Jo sen olemassaolo on tänään kiitoksen aihe. Kiitoksesta ja yhteisestä rukouksesta on lähtöisin työmme palkka ja hedelmä. Luonto opettaa nöyryyttä. Se opettaa turvautumaan kaikkivaltiaaseen Jumalaan ja kiittämään häntä toimeentulosta.

Tänään on erityisen suuri syy kokoontua siunaamaan kylvö. Tänään jos milloin on pidettävä toivoa yllä. Kaikkivaltiaaseen Jumalaan luottaen pyydämme kaikkea hyvää eli siunausta meille kaikille näinä epävarmoina aikoina.

Ympärillämme on vahvoja lupauksia siitä, että elämä voittaa. Nopeasti vihreäksi muuttunut luonto ja kasvun merkkejä näyttävät pellot ovat lupauksia hyvästä ja tulevasta. Se ei ole kuitenkaan itsestään selvyyttä, vaan monen ihmisen työn ja ponnistelujen aikaansaannos. Viime kädessä se on Jumalan meille antamaa hyvyyttä.

Olemme riippuvaisia maasta, olemme sidoksissa luontoon. Jokainen maata viljelevä pitää elämää yllä. Jokainen kylväjä tekee elintärkeää työtä. Sille on syytä pyytää Luojan siunausta.

”Sinä kasvatat sadon ihmisille, pidät maasta huolen. Sinä kastelet vaot, tasoitat kynnetyt pellon, pehmität sen sateilla ja siunaat maan kasvun.” (psalmi 65)

 

19.3.2021

Päästä meidät pahasta

Suomen kielen sana pääsiäinen tarkoittaa päästämistä. Sana on Mikael Agricolan kynästä ja viittaa pääsiäistä edeltävän neljänkymmenen päivän paaston päättymiseen. Tämä 'pääseminen' nähdään kristinuskossa usein myös synnistä pääsemiseksi, siirtymiseksi kuolemasta elämään, liittyen Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen.

Pääsiäisenä alkaa siis jotain uutta ja saa elämäntodellisuudessamme ajankohtaisen merkityksen. Se voi olla myös toiveidemme ja etenkin rukoustemme perusta.

Nyt valmistaudumme toisen kerran pääsiäiseen, jolloin korona vaivaa meitä. Huoli on edelleen aiheellinen. Toivomme pääsevämme pois tästä ahdingosta ja rajoituksista. Se lienee yhteinen toiveemme ja jopa rukouksemme.

Tänään rukoilemme Isä meidän –rukouksen sanoin: ”Päästä meidät pahasta.” Se paha näyttäytyy monella tavalla maailmassamme. Korona tuntuu olevan nyt kaikkein lähimpänä.  Mutta koska me rukoilemme Jumalaa, jo rukoukseemme liittyy lupaus uuden elämän voittamisesta.

Pääsiäisenä pääsemme pahasta ja elämä voittaa kaikilla sen osa-alueilla. Luotetaan tähän!

(Seurakunnan pääsiäisesitteen tervehdys)

 

15.2.2021

Laskiaisena laskeudutaan paastonaikaan

Laskiainen on suomalainen karnevaali, jolloin lasketaan mäkeä sekä syödään hernerokkaa ja laskiaispullia. Laskiaistiistain jälkeen alkaa paastonaika.

Paastonajan ensimmäinen päivä on tuhkakeskiviikko, jolloin monessa seurakunnassa vietetään tuhkamessua katumuksen ja paaston alkamiseksi. Meillä Askolan seurakunnassa julkaistaan keskiviikkoiltana Facebook-sivulla lyhyt hartaus.

Paastonaika valmistaa meitä kohti pääsiäisen juhlaa. Paasto kestää 40 päivää ja sille on esikuvana Mestarimme Jeesuksen oma kilvoittelu erämaassa, josta kertovat evankeliumit. Sunnuntait eivät ole paastopäiviä.

Matkalla kohti pääsiäistä voi hiljentää vauhtia ja pysähtyä sen äärelle, mikä on tärkeää tässä Jumalan maailmassa. Miten elän kristittynä ja miten otan huomioon lähimmäisen? Se on muutakin kuin kieltäytymistä, mutta joitakin omia elintapoja tai käyttäytymistä voi olla hyvä miettiä. Yksi tapa on seurata Ekopaastoa (www.ekopaasto.fi) tai matkaevääksi voi ottaa kirkon paastokalenterin, joka löytyy esimerkiksi seurakuntamme Facebook-sivulta.

Tärkeintä paastonajassa on hiljentyminen Jumalan sana äärellä ja näin valmistautuminen kohti suurta juhlaa. Itse olen tykännyt lukea Katekismusta luku kerrallaan. Kirjassa on 43 lukua, joten pyhäpäivillekin jää luettavaa. Jos sinulta ei satu löytymään Katekismusta omasta kirjahyllystä, se on osoitteessa katekismus.fi.

Siunattua paastonmatkaa kohti ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä!

 

8.2.2021

Yhteisvastuukeräys kutsuu osallistumaan

Eilen kynttilänpäivänä alkoi vuosittainen kirkon suurkeräys, Yhteisvastuukeräys. Keräys on jo vuosikymmenten ajan kutsunut meitä osallistumaan hädänalaisten ja muiden apua tarvitsevien hyväksi. Samalla Yhteisvastuukeräys nostaa keskusteluun jonkin yhteiskunnallisesti ajankohtaisen teeman.

Tänä vuonna keräys toimii köyhien vanhusten äänenä Suomessa ja maailmalla. Vuoden 2021 keräys nostaa esiin ikäihmisten taloudellisen ja sosiaalisen ahdingon. Nyt korona-aikana tämä ahdinko on voinut myös syventyä.

Yhteisvastuukeräyksen tuotto jakautuu niin kotimaahan kuin kansainväliseen diakoniaan. Osa tuotosta jää omaan seurakuntaan niin halutessamme, osa käytetään heikommassa asemassa olevien ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen sekä ikäihmisten digitaalisten taitojen kohentamiseen. Ulkomainen erityiskohde on Uganda, jonne avun toimittaa perille Kirkon ulkomaanapu.

Kutsun ja haastan sinut osallistumaan keräykseen lahjoittamalla vitonen, kymppi tai muu itselle sopiva summa. Helpoiten se käy MobilePay-sovelluksella numeroon 22167.

 

4.1.2021

Hyvää uutta vuotta!

Uusi vuosi on alkanut. Olemme monen uuden edessä. Edelleen mielessämme on kysymyksiä ja epävarmuutta, millainen tästä vuodesta tulee. Yhteinen toiveemme lienee, että se olisi parempi kuin koronan vaivaama edellisvuosi.

Minä olen siirtynyt uuteen vuoteen kahden rukouksen ajatuksin, joihin turvaan, kun tulevaisuus näyttää epävarmalta. Ensimmäinen niistä on Pyhän Birgitan rukous:

"Herra osoita minulle tie ja tee minut halukkaaksi sitä vaeltamaan. Uskallettua on viipyä, ja vaarallista on jatkaa matkaa. Täytä siis minun ikävöimiseni ja osoita minulle tie."

Toinen rukous on eräs joulun ajan esirukous, jossa on kannustava lause seurakuntamme elämään. Olkoon se yhteinen rukouksemme kaikille meille:
"Tee seurakunnastamme rakkauden ja anteeksiannon, ilon ja uudistumisen yhteisö, jossa tuemme ja kannustamme toisiamme."

Siunattua armon vuotta 2021!

 

21.12.2020

Hyvää joulua!

Tänään on vuoden lyhyin ja pimein päivä; talvipäivänseisaus. Jo huomenna on hieman valoisampaa. Joulu on jo ihan lähellä. Valo lisääntyy ja joulun varsinainen sanoma on se, että maailmaan syntyy elämän valo.

Kulunut vuosi on ollut pitkä ja poikkeuksellinen. Maailmanlaajuinen pandemia on rajoittanut elämäämme paljon, mutta sen myötä olemme oppineet myös jotain uutta. Toivottavasti jokin uusi hyvä on pysyvää. Toisaalta epävarmuus, huoli ja stressi ovat nostaneet esiin myös hahmotonta pahaa oloa.

Vanhan sanonnan mukaan vuoden vaihtuessa toivotamme parempaa uutta vuotta. Tällä hetkellä se toivotus on erityisen ajankohtainen ja paikkaansa pitävä. Käy miten käy, vuosi 2021 on armon vuosi, jolloin saamme edelleen luottaa hyvän Jumalan johdatukseeen.

Hyvää ja siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

 

31.10.2020

Vuoden pyhin päivä

Lauantaina vietetään pyhäinpäivää. Miten se näkyy elämässäsi? Viikonloppuna molemmat päivät ovat pyhäpäiviä eli ainakin siten se poikkeaa tavallisesta viikonlopusta.

Pyhäinpäivä on kirkkopyhä, jolloin muistellaan aiempia kristittyjä sukupolvia ja kiitetään kuoleman jälkeisestä elämästä. Juhlapäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille. Nykyään pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä.

Vuoden pimeimpään aikaan vietettävä päivä on Suomessa hiljainen ja harras päivä, jolloin omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä ja seppeleitä. Monilla on tapana polttaa kynttilöitä tuolloin myös kotona. Toiset puhuvat edelleen pyhäinmiestenpäivästä. Sopii hyvin.

Jumalanpalveluksissa muistetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleita seurakuntalaisia. Monissa seurakunnissa luetaan heidän nimensä ja heidän muistokseen sytytetään kynttilöitä. Usein nämä tilaisuudet ovat illalla.

Kirkoissa pyhäinpäivä on ollut viime vuosina suosituimpia kirkkovuoden pyhiä. Haudoilla käynti pyhäinpäivänä yleistyi Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Suomessa pyhäinpäivää vietetään loka-marraskuun vaihteessa. Tänä vuonna päivä on siis 31.10.

Myöhäissyksystä on eri kulttuureissa vietetty juhlia, joissa liikutaan elämän ja kuoleman rajalla. Luontokin on kuihtumassa ja kuolemassa talven lähestyessä. Pohjoisen pallonpuoliskon pimeys muistuttaa sekin kuolemasta. Suomessa on muinoin vietetty tähän aikaan satokauden päätteeksi kekriä eli köyriä myöhäissyksyn juhlana. On yksi ajanjakson vaihde vuodenkierrossa.

Tänäkin pyhäinpäivänä näkyvin tapahtuma on se, kun ihmiset käyvät läheistensä haudalla muistelemassa heitä ja sytyttämässä kynttilän. Pyhäinpäivän ilta on vaikuttava näky hautausmailla, koska ne ovat niin kauniita loppusyksyn koruttomuudessa.

Kävellessäni hautausmaalla pyhäinpäivänä kohtaan monia ihmisiä. Silloin pieni ele ja kuulumisten vaihto on arvokasta. Tärkein teko tuona päivänä on sytyttää kynttilä. Se ei vaadi sanoja eikä selityksiä. Pieni liekki valaisee pimeän ja kertoo toivosta. Pyhäinpäivä on vuoden pyhin päivä.

 

6.9.2020

Lähimmäisen päivä

Tänään sunnuntaina on lähimmäisen päivä. Näin on kirkkovuoden kierrossa, mutta sen pitäisi olla joka päivä. Aiemmin tällä viikolla osallistuin keskusteluun Facebookissa, onko lähimmäinen sanana nykyään ymmärrettävä vai pitäisikö se korvata jollain muulla sanalla. Uudeksi käännökseksi ehdotettiin sanaa läheinen.

Onko lähimmäinen ja läheinen sama asia? En tiedä oikeaa vastausta, mutta minulle läheinen tarkoittaa läheistä ihmistä, joka on perheenjäsen, sukulainen tai ystävä. Lähimmäinen on laajempi käsite ja silloin on kyse kuka tahansa Luojan luoma ihminen, lajitoveri.

Lähimmäisyydessä on kyse hyväksymisestä ja rakastamisesta. Itselle läheistä, kenties itse valittua ihmistä on helppo rakastaa. Kaikkihan siihen pystyvät. Mutta miten on hankalan, epäluotettavan tai vieraan ihmisen kanssa?

Elämä ei ole täydellistä meidän ihmisten välillä. Silti saamme tavoitella parempaa ja täydellisempää. Siihen antaa mallin Mestarimme Jeesus, joka hyväksyi seuraansa kaikki ihmiset omana itsenään eikä erotellut ketään. Ajatus voi tuntua vähän utopistiselta, mutta Jumalan näkökulmasta asia on näin. Sitä me voimme omassa elämässämme etsiä ja pohtia. Silloinkin, kun rakkautta ja edes sietokykyä ei riitä kaukaiselle pahikselle tai haisevalle pikkuserkulle. Lähimmäisiä kaikki.

 

27.7.2020

Kiitollisena ja tarkkana

Kesä on edennyt poikkeusoloissa. Moni asia on eri lailla kuin olimme suunnitelleet. Silti olemme saaneet nauttia kauniista kesästä ja kotimaan matkailu on ollut vilkasta. Onkohan se näkynyt Askolassa?

Kesän aikana olemme viettäneet sunnuntaisin messua kirkossa. Moni on ollut kiitollinen, että pääsee vihdoin omaan kirkkoon ihan paikan päälle. Striimatut jumalanpalvelukset ja muut tilaisuudet ovat saaneet kehuja ja jatkamme niitä jollain lailla loppukesästä. Uusi tilanne on opettanut uusia asioita. Lisäksi kesän aikana on ollut hautajaisia, häitä ja kastejuhlia.

Suuren osan kesästä vei rippikoulut. Pidimme askolan kirkonkylällä kolme rippikoulua, joihin osallistui 55 nuorta. Konfirmaatioita vietettiin pienemmillä kokoonpanoilla, jotta nuorten läheisiä pääsi messuun mukaan. Nyt on kiitollinen ja huojentunut olo, kun rippikouluvuosi on onnellisesti takanapäin ja kaikki meni hyvin. Vähän oli pettymystä ilmassa, kun leirijaksot peruuntuivat, mutta kokemus oli silti positiivinen. Sen aistin itsekin jälkimmäisellä päiväleirillä heinäkuun puolivälissä.

Edelleen pitää olla tarkkana koronan vuoksi. Vaikka tautitilanne on tällä hetkellä Suomessa hyvä, ei tätä ole vielä voitettu. Jokaisen vastuulla on huolehtia käsihygieniasta, yskimisestä ja turvaväleistä. Me teemme seurakunnassa parhaamme, mutta korostamme jokaisen omaa vastuunkantoa yhteisestä hyvästä.

Kesä jatkuu ja toivon, että elämä voisi jatkua melko normaalisti jo pian. Siihen voi pyytää myös Kaikkivaltiaan varjelusta.

 

28.5.2020

Hyvää kesää!

Toukokuu vaihtuu kesäkuuksi ihan lähipäivinä. Olemme aloittamassa erilaista kesää. Toivottavasti se on kuitenkin hyvä meille kaikille.

Seurakunta elää myös kesässä, vaikka tänä vuonna tarjontaa on vähemmän. Olemme ajatelleet niin, että kesä-heinäkuun ajan emme tieten tahtoen houkuttele ihmisjoukkoja kokoon. Elokuussa arvioimme tilannetta uudelleen.

Joka sunnuntai kirkossa on messu. Kesäkuusta alkaen seurakunta pääsee myös paikanpäälle. Jatkamme messun striimausta ainakin alkuvaiheessa. Pyrimme ottamaan huomioon turvaohjeet mahdollisimman hyvin, mutta muistutamme, että jokaisella on oma vastuu, ettei koronavirus pääse leviämään. Kirkon ovilla on käsidesiä, osa kirkon penkeistä on pois käytöstä ja ehtoollisella noudatamme tarkkaa käsihygieniaa. Tervetuloa siis messuun!

Kesän konfirmaatiotkin ovat erilaisia. Tänä vuonna koko seurakunta ei pääse niihin osallistumaan, vaan tarjoamme mahdollisuuden nuorten läheisille ottaen huomioon kokoontumisrajoitukset. Nuoret konfirmoidaan 5-6 hengen ryhmissä ja he voivat kutsua kahdeksan vierasta kirkkoon. Tänä kesänä vietetään Askolassa siis 10 konfirmaatiota!

Tietyistä rajoituksista huolimatta ovet avautuvat pikkuhiljaa. Kaiken keskellä seurakuntakin viettää suuria juhlia. Viime viikolla oli helatorstai eli Kristuksen taivaaseenastumisen päivä, ensi sunnuntai on helluntai ja viikko siitä on Pyhän Kolminaisuuden päivä. Suuria kirkkovuoden juhlia siis kaikki. Juhlikaamme niitä muiden kesän juhlien ohella.

 

14.4.2020

Vähemmän onkin kai enemmän

Sain sähköpostiini pääsiäistervehdyksen Narvasta ystävyysseurakuntamme kirkkoherralta. Vastasin siihen kohteliaasti ja samalla keskustelimme hetken nykyisestä tilanteesta. Lähetimme terveisiä toistemme seurakuntiin ja lupasimme rukoilla toistemme puolesta. Samalla kehuimme lahden eri rannoilla olevien seurakuntiemme verkossa olevia jumalanpalveluksia. Ymmärrämme molemmat, että tänä vuonna ei välttämättä tavata seurakuntaretken merkeissä. Erityisesti minua lämmitti Narvan Marian seurakunnan kirkkoherra Urmasin lopputoivotus: Tapaamisiin rukouksissa.

Toinen mielessäni oleva kysymys liittyy ehtoollisen viettoon. En nyt ala kertaamaan käytyä keskustelua, jota käytiin eritoten pääsiäisen aikoihin. Totean vain sen, että ehtoollisenviettokin on tauolla ja seurakunnissa vietetään pyhäpäivisin sanajumalanpalveluksia. Siinäkin tilanteessa korostuu rukous ja odotus sekä samalla tyytyminen siihen, mitä tarjolla on. Tämä tuli mieleeni, kun kävin valmistelemaan ensi sunnuntain saarnaa, jossa evankeliumin mukaan ylösnoussut Jeesus on aterialla opetuslastensa kanssa. Miten helppo olisikaan puhua siinä yhteydessä ehtoollisenvietosta. Ehkä keksin jotain, mutta nyt ei voi mennä helpoimman kautta. Luotan, että yhteisen ehtoollisen aika on myöhemmin.

Entäs sitten kolehti. Nythän ei voida kerätä kolehtia, koska sille on tietyt ja tarkat ohjeet. Etäkolehti ei ole mahdollinen, mutta tietyin ehdoin jumalanpalveluksissa voi vähän mainostaa rahankeräystä ja sitä kohdetta, jolle kolehti olisi kerätty. Tämä sillä ehdolla, että on olemassa oikeanlaiset rahankeräysluvat. Kiirastorstaina oman seurakuntamme palveluksessa pappimme Päivi sanoitti tämän viisaasti ja pyysi rukoilemaan Narvan seurakunnan puolesta ja totesi, että keräämme kolehdin Marian seurakunnalle sitten, kun se on mahdollista. Niin taas rukous korostui.

Poikkeusolot ovat lisänneet luovuutta ja notkeutta, mutta ydin on silti olemassa. Kun ei voida toimia totutuin tavoin, pitää soveltaa. Siinä on toiminut ainakin tähän saakka yksinkertaistaminen. Seurakunnan elämä jatkuu, pääsiäistä vietetään, mutta palataan aina ytimeen ja ponnistetaan siitä jälleen eteenpäin. Tämä antaa uskoakseni myös Jumalalle enemmän tilaa, kun emme täytä kaikkea omalla puuhastelulla. Tässä toteutuu vanha slogan, että vähemmän on enemmän.

Nyt vaan odotetaan, mutta samalla eletään. Toimintaohjeena kollegan toivotus naapurimaasta: Tapaamisiin rukouksissa.

 

9.4.2020

Yllätysten pääsiäinen

Vuoden suuri juhla pääsiäinen on lähellä. Vietämme sitä tänä vuonna poikkeusoloissa yllätyksen vuoksi. Koronavirus on laittanut meidät hämilleen ja polvilleen.

Nyt on vain suostuttava elämään ohjeiden mukaan. Monelta meistä jää pääsiäisen kirkkoretki väliin. On opeteltava toimimaan uudella tavalla. Kaikki ei ole kuitenkaan loppu tai ohi, vaikka pelko tai hämmennys on meidän monen sydämessä. Toisesta ihmisestä pitää pitää huoli; emme ole yksin. Korona yllätti meidät ja se vaikuttaa kaikkien elämään.

Vietämme pääsiäistä yllätyksen synnyttämässä epätietoisuudessa. Jo nyt on jotain hyvää syntynyt kriisin keskellä. Ehkä olemme monessa mielessä uuden edessä.

Ja kun mietimme ensimmäistä kristillistä pääsiäistä, sekään ei ollut odotettu. Pääsiäinen perustuu yllätyksen äärelle. Siksi on nytkin hyvä palata perustukseen ja toivottaa hyvää pääsiäistä perinteisin menoin:

KRISTUS ON YLÖSNOUSSUT. KIITTÄKÄÄ!

 

31.3.2020

Kirkon ovet on auki

Nyt kirjoitan yhdestä lempiaiheestani poikkeusoloista huolimatta tai juuri sen vuoksi. Nimittäin auki olevista kirkon ovista. Se on ainakin minulle tärkeää monella tavalla.

Koronaviruksen jyllätessä jumalanpalvelukset toimitetaan kirkossa ilman paikallaolevaa seurakuntaa. Sen me tiedämme. Tämän jälkeen useimmat kirkot ovat avoinna jonkin aikaa rukousta ja hiljentymistä varten. Kyseessä ei ole yleisötilaisuus, mutta pappi tai jokin muu ihminen on paikalla. Joillain paikoilla kirkko on nyt myös muuten auki.

Kirkkojen aukiolo on herättänyt kritiikkiä, kun muualla ovia suljetaan. Ymmärrän sen hyvin. Silti koen tärkeänä, että kirkko on auki tai oikeammin niin, että kirkkoa ei suljeta.

Meidän Askolan seurakunnassa kirkko on ollut avoinna nyt kahtena pyhänä striimatun jumalanpalveluksen jälkeen klo 13 saakka. Ruuhkaa ei ole ollut eikä sitä odotettukaan. Viime pyhänä kävi hääseurue (6 henkeä), mutta se oli sovittu jo aiemmin ja vietettiin yhdet pienet häät.

Minulle kirkon aukiolo on tärkeä. Koin hyvänä, kun laitoin pyhänä kyltin kirkon kunnantalon puoleisen oven viereen, jossa kerrottiin aukiolosta. Kirkon ulko-ovi oli ihan konkreettisesti sepposen selällään, joka on meillä suljettujen ovien kirkossa harvinaista.

Kirkossa oli hyvä olla se hetki, jonka olin siellä yksin. Ajattelin, että tällaista tahdon tarjota jatkossakin kriisiajan jälkeen omassa seurakunnassani ja kutsua mukaan vapaaehtoisia päivystäjiä. Toivottavasti se toteutuu jollain tavalla ja jollain aikataululla.

Kirkko ei ole museo, jota ihaillaan ulkoapäin. Nykyinen luterilainen kirkko Suomessa on mestari rakentamaan esteitä sille, kuka saa olla, tulla tai tehdä. Kirkkorakennukseen (eikä moneen muuhunkaan seurakunnan elämään liittyvään) se ei sovi.

Kirkko on koko seurakunnan eli seurakuntalaisten omistama rakennus, jonne saa tulla. Siellä rukoillaan ja ollaan yhdessä; varsinkin sitten kun eletään taas uutta aikaa.

 

23.3.2020

Poikkeusolot pistävät miettimään

Olemme eläneet Suomessa viimeiset pari viikkoa poikkeuksellisissa oloissa. Viikon verran on ollut käytössä valmiuslaki. Moni asia on muuttunut. En käy kertaamaan kaikkea, vaan kerron seurakunnan terveiset.

Tiedotamme tilanteesta sekä näiden kotisivujen Uutiset-osiossa etusivulla että Facebookissa Askolan seurakunnan sivuilla. Meitä on informoitu ja ohjeistettu hyvin kriisin aikana. Helsingin tuomiokapituli pitää minua jatkuvasti ajan tasalla ja niiden pohjalta teen tarvittavia ratkaisuja.

Seurakuntamme työntekijät ovat siirtyneet pääosin etätyöhön. Kirkkoherranvirasto palvelee tavallisin aukioloajoin lähinnä puhelimitse. Edelleen otamme vastaan kirkollisten toimituksten varauksia. Työntekijät ovat niin ikään tavattavissa.

Jotain uuttakin voi syntyä. Siitä hyvä esimerkki on sunnuntain jumalanpalvelus, joka lähetettiin eilen 22.3. ensimmäisen kerran Facebookin välityksellä. Tätä aiomme jatkaa lähiviikot ja toivottavsti saamme toimimaan myös nettilinkin, jonka kautta jumalanpalveluksiamme on seurattu jo aiemminkin. Kirkko on auki sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen klo 13 saakka hiljentymistä ja rukousta varten. Sillä on vahva viesti: Kirkko ei mene kiinni, vaan se kutsuu yhteyteensä myös huolen ja pelon aikana. Poikkeusolot laittavat myös luovuuden kukkimaan.

Nyt on tärkeintä noudattaa viranomaisten ohjeita esimerkiksi ulkona liikkumisesta. Koskaan ei voi huolehtia liikaa käsihygieniasta. Silti meillä ei ole syytä paniikkiin. Kannattaa jatkaa elämää mahdollisimman normaalisti ottaen rajoitukset huomioon. Tänä aikana on hyvä myös tukea pienyrittäjiä ostamalla heiltä palveluita, vaikka oma taloudellinen tulevaisuuskin voi huolettaa.

Pidetään toisistamme huolta! Se on suurinta siunausta arkipäivässä.

 

24.2.2020

Pikaista ja pysyvämpää muotia

Ostin noin vuonna 1990 puuvillaisen harmaan poolopaidan Tikkurilan Maxi-Marketista. Hintaa en muista, mutta oltiin vahvasti markka-ajassa eikä EU:kaan ollut mielessä. Nykyisin samassa kauppakiinteistössä toimii Tokmanni, välillä oli jotain muuta (Tarjoustalo?)

Paidan merkki on Impetus. Pidin sitä monia vuosia ihan ihmisten ilmoilla, koska se on hyvä ja laadukas sekä mukava päällä. Viimeiset viitisentoista vuotta paita on ollut lenkkipaitana ja toimii edelleen. Hieman on kauluksen resori kulunut puhki, mutta se ei menoa haittaa. Viimeksi eilen kävin se päällä päiväkävelyllä. Huomenna pesen sen ja taas se toimii.

Tänä päivänä puhutaan paljon pikamuodista ja joidenkin arvioiden mukaan vaatetta käytetään keskimäärin neljä kertaa ennen kuin se heitetään pois. Tiedä sitten väitteen totuutta. Myönnän, etten itse ole tässä asiassa sen parempi. Minulla on niin paljon vaatteita, että pärjäisin niillä loppuelämäni niin juhlassa, arjessa kuin lenkilläkin. Silti hankin edelleen vaatteita, mutta vähän sentäs olen tahtia hidastanut. Kenkien kanssa käyn kovinta kilvoittelua.

Vaatteiden kierrätys ja ylipäänsä kulutustottumuksemme täällä hyvinvoivassa Pohjolassa ovat vähän vinksahtaneet. Elintasomme on korkea. Vaikka olemme toimeentulon osalta eri kohdissa, elämme hyvinvointivaltiossa. Se on hyvä muistaa. Elintavoillamme olemme riski yhteiselle maailmalle.

Mutta se lenkkipaitani, Impetus-merkkinen. Se ei ainakaan kuormita maapalloa ja sen hiilijalanjälki on varsin pieni, näin uskon. Toisaalta se on minulle edelleen käyttökelpoinen vaate, toisaalta myös eräänlainen symboli siitä, että vaatteen voi käyttää loppuun. Paitani ei ole pikamuotia eikä kyllä minkäänlaista muotia.

Tällä viikolla alkaa paastonaika. Paastolla on monta tehtävää. Eräs niistä liittyy kulutustottumuksiin ja luomakunnan kysymyksiin, erityisesti vaatteiden kierrätykseen. Tähän on avuksi kirkon tämän vuotinen ekopaasto-ohjelma (www.ekopaasto.fi).

Pikkuhiljaa kaiken tämän äärellä ja keskellä mietin, onko harmaa lenkkipaitani sittenkin ikuinen. Hyvää paastonaikaa!

 

11.2.2020

Kanttorin virkaansiunaaminen

Askolan seurakunnassa on tänään juhlapäivä, kun seurakuntamme uusi kanttori siunataan virkaansa kirkon perinteen mukaisesti kätten päällepanolla ja rukouksella. Tänään on ilon ja kiitoksen päivä.

Me olemme seurakuntana uuden edessä, koska edellisen kerran kanttorin virka on täytetty viime vuosituhannella. Olemme monien uusien mahdollisuuksien edessä. Näen tämän päivän erityisesti tulevaisuuteen katsomisen päivänä. Kirkon ja kristinuskon parhaat ajat ovat edessäpäin.

Myös sinä Olga olet uuden edessä. Olet astunut ensimmäisen kerran vakituiseen kanttorin virkaan, vaikka sinulla onkin jo paljon kokemusta kirkkomuusikon työstä. Nyt voit kuitenkin katsoa työelämässä aikaa eteenpäin pitkällä perspektiivillä ja toivottavasti myös levollisin mielin.

Pääset tekemään hyvää työtä ja sinuun kohdistuu odotuksia ja toiveita. Seurakuntamme kanttorin virka on odotusten ja mahdollisuuksien virka. Edessäsi on hyvät ajat. Ottaessasi vastaan tämän viran, otat vastaan siihen sisältyvät vaatimukset, velvollisuudet ja vastuun, mutta myös vapauden. Olet seurakuntamme ainoa musiikin ammattilainen ja luotamme osaamiseesi ja ammattitaitoosi, joten ota virka rohkeasti ja viisaasti vastaan ja hoida sitä kunnialla.

Sinulla on kaikki edellytykset työskennellä seurakunnassamme. Lupaan, että otamme sinut hyvin vastaan ja työn tekemisen puitteet ovat kunnossa. En sano, että vain taivas on rajana, mutta lähellä ollaan.

Toit haastattelussa esille, että olet jo pienenä haaveillut kirkkomuusikon työstä. Olet lahjakas ja ahkera ja olet päättäväisyydelläsi päässyt tavoitteeseesi. Monipuolinen musiikin osaamisesi ja sitoutumisesi kirkon uskoon ja elämään olivat keskeisiä syitä siihen, että olet nyt täällä Askolassa. Hyvän käsityksen sinusta saamme tänään tässä messussa, jonka musiikki on pitkälti sinun valitsemaa ja laulamme sinulle tärkeitä virsiä. Sen kautta tänään ne tulevat koko läsnä olevan seurakunnan yhteiseksi iloksi.

Nyt ja tulevaisuudessa on hyvä muistaa, että et ole yksin eikä sinulta odoteta liikoja, vaikka oletkin ainoa kanttori meillä. Toteutukoon kristillisen seurakunnan elämä kohdallasi siten, että myös sinua kannetaan ja tuetaan työssäsi ja muussa elämässäsi. Juuri tämän vuoksi on oleellisen tärkeää, että tulojuhlasi on seurakunnan messu, jossa saat siunauksen ja seurakunnan esirukouksen turvin astua uuteen aikaan. Tätä päivää on hyvä viettää läheistesi ja seurakuntasi kanssa.

Ja nyt päivän virallinen osuus:

Askolan seurakunnan kirkkoneuvosto on kokouksessaan 15.12.2019 valinnut Askolan seurakunnan kanttorin virkaan 1.2.2020 alkaen musiikin maisteri Olga Mäkisen Tuusulasta. Seurakunta on kutsunut hänet palvelukseensa ja hän on saanut tehtävään valtuutuksen.

(puhe kanttori Olga Mäkisen virkaan siunaamisessa Askolan kirkossa 9.2.2020)

 

27.1.2020

Uudella vuosikymmenellä

Tammikuu alkaa olla lopuillaan, mutta ei liene myöhäistä toivottavaa hyvää ja siunattua uutta vuotta. Siunauksen varassa meidän kristittyjen on hyvä elää tämäkin vuosi.

Askolan seurakunnassa ja koko kirkossa elämä jatkuu. Helmikuun alussa aloittaa työnsä uusi kanttorimme Olga Mäkinen Tuusulasta. Olgan virkaansiunaaminen on kirkossa su 9.2. klo 10 ja sen jälkeen kirkkokahvit seurakuntakodissa. Toivotan kaikki tervetulleiksi juhlaan. Ottakaamme Olga lämpimästi ja lempeästi vastaan.

Kirkon peruskorjauksen suunnittelu ja toteutus etenevät. Kyse on lähinnä lämmitysjärjestelmän uusimisesta, mutta samalla tehdään muutoksia muuhun talotekniikaan ja jotain uutta tulee myös kirkkotilaan.  Askolan kirkko on toivottavasti tulevaisuudessa monikäyttöisempi, ympäristöystävällisempi ja kotoisampi ympäri vuoden eikä sinne olisi liian korkea kynnys. Tänä vuonna tapahtuu ja tiedotamme projektin etenemisestä aina kun on tiedotettavaa.

Helmikuussa valitaan edustajat seuraavaksi neljäksi vuodeksi kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon. Tällainen hallinto voi tuntua kuivalta ja etäiseltä, koska vaali on välillinen. Askolassa äänestävät kirkkovaltuuston 15 jäsentä ja myös askolalaisia on ehdolla. Vaaleilla on tärkeä merkitys kirkon tulevaisuuteen. Papit äänestävät omassa vaalissaan. Kirkolliskokoukseen valitaan Helsingin hiippakunnasta neljä pappia ja kahdeksan maallikkoa.

Kaiken tämän ohella seurakunta elää vahvasti perustasta ponnistaen, Sanasta ja sakramenteista ammentaen. Kutsun sinut erityisesti sunnuntain messuun klo 10. Huhtikuun alkupuolelle saakka vietämme messua pääosin seurakuntakodissa, mutta silloin tällöin pääsee kirkkoonkin.

 

22.12.2019

Hyvää joulua!

Toivotan sinulle siunattua joulunaikaa seuraavan siunauksen sanoin. Voit tulla kuulemaan saman siunauksen lausuttuna jouluaattona kirkkoon klo 14 ja siunauskappeliin klo 15.

"Herra siunatkoon teitä ja kaikkia niitä, joiden kanssa joulua vietätte, ja kaikkia niitä, jotka tänä jouluna ovat ajatuksissanne, kun olette yksin.

Varjelkoon Herra teitä, missä olettekin tänä jouluna ja minne tahansa menettekin.

Herra kirkastakoon kasvonsa teille, niin kuin enkelin ilmestyminen kirkasti ensimmäisen jouluyön.

Herra olkoon teille armollinen, sillä sitähän hän tahtoo olla.

Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne, niin kuin äiti ja isä kääntävät kasvonsa rakastaen lapsensa puoleen.

Herra antakoon teille rauhan, joka kestää kaiken. Aamen."

 

1.12.2019

Kolme hankalaa sanaa: Adventti, Hoosianna ja Daavidin poika

Hyvää uutta alkavaa kirkkovuotta! Ensi sunnuntaina joulukuun ensimmäisenä päivänä on ensimmäinen adventtisunnuntai. Hoosianna! Matka jouluun alkaa ihan virallisesti, vaikka lähtökuopissa on sudittu jo jonkin aikaa.

Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi suosituimmista ja tunnetuimmista kirkkovuoden pyhistä. Silloin kokoonnutaan laulamaan messuun Hoosianna-hymniä. Monissa seurakunnissa lauletaan ensimmäiset Kauneimmat joululaulut. Meillä Askolassa klo 12 Vahijärvellä Tanhuvaarassa. Muutenkin ensimmäinen adventtipyhä on täynnä ohjelmaa. Hoosianna! Usein koko neljän viikon valmistautumisen aika eli adventinaika kilpistyy tähän ensimmäiseen adventtipyhään; loput ovat sitten kevyttä laskettelua kohti joulua.

Tässä kaikessa on aika jännää olla yhdessä ja erikseen. Mukana on vaikeita sanoja, jotka ovat jollain lailla tuttuja, mutta silti vieraita. Osaisitko selittää perinteisessä Alias-pelissä adventin, Hoosiannan ja Daavidin pojan? (Kannattaa katsoa vastauksia osaan evl.fi/sanasto -sivulta)

Näitä vaikeita, mutta samalla tuttuja sanoja selitetään tulevina viikkoina kirkossa. Tule kuulolle, mutta auttaako selitys? Ja tarvitseeko selittää joka sana ja asia loppuun siten, että sen ymmärtää; ja mitä on ymmärtäminen? Järjellä, sydämellä vai millä?

Adventti, Hoosianna, Daavidin poika. Jeesuksen syntymäjuhlaan valmistautumisen avainsanoja. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mukana voi silti elää. Annetaan myös Jumalalle mahdollisuus puhua meille.

Hyvää uutta alkavaa kirkkovuotta! Hoosianna!

 

23.10.2019

Tekemisen vai olemisen kulttuuri

Terveisiä juuri päättyneeltä viiden kuukauden vuorotteluvapaalta ja samalla työelämän alun tunnelmista. Sain viettää kesän yli kauan haaveilemaani vapaata siirtyessäni elämän iltapäivän puolelle. Nyt olen ollut pari päivää jälleen töissä. Hyvä mieli koetusta ja myös paluusta mielekkääseen työhön.

Sekä vapaani aikana että sen jälkeen olen joutunut vastaamaan monta kertaa kysymyksiin, mitä teen tai tein vapaallani. Joskus on pitänyt vähän kiemurrella vastausta, koska kyseessä ei ollut tekemistä varten oleva vapaa. Tahdoin pitää tauon monella tavalla vaativasta työstä juuri siksi, ettei tarvitse tehdä mitään erityistä. Se ei kuitenkaan tarkoita vain lepoa, laiskottelua tai löysäilyä; toki niitäkin. Myönnän, että olen etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden tällaiselle irtiotolle, josta kuuluu kiitos myös työnantajalleni eli seurakunnallemme.

Elämässäni on paljon muitakin tärkeitä asioita kuin työ. Sen etenkin huomasin menneinä kesän ja syksyn kuukausina. Joillekin olen sanonut, että tein samaa kuin virkeät eläkeläiset. Välillä piti oikein antaa itselle vapaapäivä lomailusta. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa, vaikken tehnyt edes matkoja maailman ääriin. Lähialueillakin on riittävästi ihmeteltävää.

Mutta silti on pitänyt vastata siihen, mitä tein ja vastaukseksi on välillä tuntunut kelpaavan vain jokin konkreettinen tekeminen. Ei riitä, että on lukenut tai nauttinut kesäriennoista tai miettinyt rauhassa syntyjä syviä; elämää ja Jumalaa. Tai että kääntää kylkeä norppakivellä Saimaalla. Onneksi minulla on tarjota käsinkosketeltavaksi tulokseksi eräs iso opiskeluprojekti, jonka sain tehtyä itsellenikin yllätykseksi. Ei siis ihan "hukkaan" vuorotteluvapaa mennyt.

Tämän äärellä olen miettinyt jälleen kerran tekemisen meininkiä ja kulttuuria. Pitääkö aina tehdä? Pitääkö tekemisellä ja touhuamisella, tilanteilla ja tapahtumilla lunastaa olemisensa, roolinsa ja tehtävänsä? Ymmärrän, että konkreettiset toiminnat ovat jollain lailla mitattavia, joilla arvoidaan mennyttä ja suunnitellaan tulevaa. Riittääkö ajallisesti tai määrällisesti mitattavat asiat töissä tai muuten ihmiselämässä? Voiko olla jotain muuta arvion mittaria kuin tekemisen mittaaminen.

Näitä kysymyksiä pohdin nyt palatessani töihin tänne Askolaan, kun ensi vuoden suunnitelmat ovat ajankohtaisia. Ja mietin samaa myös laajemmin elämässä. Minulla on hyvä kokemus menneestä vapaajaksostani, jolloin pääsin suorittamisesta ja tekemisestä hetkeksi pois. Oli hyvä arvioida elämänmenoa tältäkin kannalta ns. kuplan ulkopuolelta.

Siksi esitänkin jälleen kysymykset itselleni ja myös laajemmin: Pääsisimmekö tekemisestä olemiseen? Mitä se oleminen voisi olla? Onko se uhka vai mahdollisuus?

Haastan sinut rakentamaan olemisen kulttuuria.

PS. Kiitän tässä yhteydessä Päivi Hakkaria, joka toimi sijaisenani kirkkoherrana erittäin hyvin, mutta sen tiesin jo etukäteen. Kiitos myös pastori Maarit Maatraivalle työstä Askolassa.

 

8.5.2019

Vapaa kesä

Kesä on jo ihan lähellä ja omalta osaltani toteutan pitkäaikaisen haaveeni eli jään muutaman kuukauden virkavapaalle. Tarkka ajanjakso on 24.5.-20.10.2019. Tuona aikana kirkkoherran tehtäviä hoitaa seurakunnassamme taitava pappimme Päivi Hakkari ja seurakuntapastorin sijaiseksi tuomiokapituli on määrännyt pastori Maarit Maatraivan. Ottakaa hänet lämpimästi vastaan.

Virkavapaaseeni ei liity minkäänlaista dramatiikkaa, vaan halu nauttia kesästä ja muista elämän antamista lahjoista. Kirkkoherran työ Askolassa on mielekästä ja haasteita riittää. Palaan lokakuussa mielelläni töihin, mutta minun elämässäni on muutakin kuin työ.

Vastaan tässä myös usein kysyttyyn kysymykseen, mitä teen vapaani aikana. Lyhyesti sanoen vietän kesää, olen paljon kakkoskodissamme Etelä-Karjalassa, luen ja olen muutenkin lomalainen ja turisti. Erityisesti kesän vaihtuminen syksyksi on lempivuodenaikani.  Aika kuluu varmasti nopsaan.

Vapaajaksoni aikana en tee Askolassa kirkollisia toimituksia, vaan pappimme Päivi ja Maarit palvelevat seurakuntaa. Palaan töihin maanantaina 21.10. klo 9 ja toimitan sovitusti ensimmäisen messun su 27.10.

Tämä kaikki toteamuksella, jos Herra suo. Siunattua kesää!

 

27.4.2019

Kansallinen veteraanipäivä

Elämme nyt pääsiäisaikaa. Pääsiäisen tunnistaa erilaisista symboleista, jotka omalla tavallaan julistavat ylösnousemuksen ihmettä ja uuden elämän alkua. Näitä tuttuja merkkejä ovat pääsiäismunat, rairuoho ja mullan alta nouseva narsissi. Uusi elämä on vahva ja voimakas. Niillä on tärkeä viesti, mutta ne eivät ole itsessään mitään, vaan kertovat jostain muusta eli pääsiäisen symbolien tapauksessa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Tänään me olemme myös uuden merkin äärellä, kun täällä Askolan kirkkopuistossa paljastetaan veteraanimuistomerkki ja siunaamme sen käyttöön. Tämäkin on symboli ja merkki, joka julistaa, kertoo ja muistuttaa. Se muistuttaa itseään suuremmasta, vaikka onkin olemukseltaan jykevä ja raskas, hieno ja näyttävä.

Se julistaa meille isänmaamme historiasta ja sen raskaistakin vaiheista. Se kertoo meille yhteistyön tärkeydestä ja voimasta, sillä vapaaehtoisella yhteistyöllä ja halulla tämä muistomerkki on saatu aikaan. Se muistuttaa meille ja kaikille tämän äärellä pysähtyville tästä hyvästä maasta, josta meidän tulee pitää huolta tulevaisuudessakin, jotta se olisi hyvä sekä meille täällä asuville että tänne tuleville. Tämän muistomerkin äärellä kuulukoon tervetulotoivotus.

Kaiken tämän takana ja turvana on kaikkivaltiaan Jumalamme siunaus. Hän siunaa meidät, merkin tekijät ja kaikki tämän luona vierailevat ihmiset. Siunaus nostaa etusijalle Jumalan luoman ihmisen ja hänen suhteensa toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Olkoon tämä veteraanimuistomerkki täällä Askolan kirkkopuistossa siunauksen merkki.

(Puhe veteraanimuistomerkin siunaamisessa la 27.4.2019)

 

5.4.2019

Milloin pääsiäinen on?

Kevättalven yksi ihmisten välinen kysymys liittyy pääsiäisen ajankohtaan. Varsinkin tänä vuonna siihen lisätään ihmetystä, sillä tämä kevään juhla on huhtikuun loppupuolella. Pääsiäinen ja vappu ovat hyvin lähekkäin.

Mistä tämä sitten johtuu? Pääsiäisen ajankohta vaihtelee ja nyrkkisääntö on seuraava: varhaiskristilliseltä ajalta periytyvän perussäännön mukaan pääsiäissunnuntai on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Jotta asia ei olisi näin helppo, niin säännössä on myös poikkeuksia, kuten tänä vuonna.

Pääsiäisen ajankohta vaikuttaa moneen muuhunkin päivään, koska kalenterimme rytmi kirkossa ja yhteiskunnassa myötäilee pääsiäistä. Niinpä tänä vuonna esimerkiksi helatorstai ja helluntai ovat totuttua myöhemmin. Pääsiäinen voi ajallisesti heittää lähes kuukaudella vuodesta toiseen.

Tässä on takana kuitenkin pyhää ja syvää. Pääsiäinen on kristittyjen keskeisin juhla. Sen ympärille kietoutuu muukin kuin ajankulu. Pääsiäistä ilman ei olisi kristinuskoa. Ja ilman Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta ei olisi pääsiäistä. Ja ilman kaikkea tätä elämämme ja maailmamme olisi kovin erilainen.

Koska meillä on tämä Jumalan hyvänä lahjana, meillä on tulevaisuuden toivo. Olkoon se toivo kantamassa sinunkin elämääsi.

 

4.2.2019

Yhteisvastuukeräys Askolassa

Kevät on perinteisesti Yhteisvastuukeräyksen aikaa. Jo vuosikymmenten ajan tämä lähimmäisenrakkauden kansanliike on tehnyt hyvää niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Yhteisvastuukeräyksellä on kaksi tehtävää. Ensinnäkin se nostaa esiin ja keskusteluun tärkeitä yhteiskunnassamme tai koko maailmassa olevia asioita, joihin äärelle kannattaa pysähtyä ja miettiä, miten yhteinen tulevaisuutemme olisi parempi. Keskiössä on silloin aina ihminen ja hänen hätänsä, toiveensa tai kysymyksensä.

Toiseksi Yhteisvastuukeräys kerää nimensä mukaisesti varoja käytettäväksi yhteiseksi hyväksi, kaikkein heikoimpien auttamiseksi. Auttamisen tapoja on monia meillä Askolassakin.

Nämä kaksi tehtävää yhdistyvät tänä vuonna keräyksen aiheen ympärille, joka on nuorten koulutus. Suomessa, hyvinvoinnin ja korkean koulutuksen mallimaassa on tälläkin elämänalueella ongelmia. Nuorista osan koulutuspolku katkeaa liian aikaisin rahan puutteeseen. Monissa kehittyvissä maissa tilanne on paljon pahempikin.

Koulutus on tämän ajan perusasia, joka kuuluu kaikille. Meidän on mahdollisuus tasoittaa tätä koulutietä osallistumalla Yhteisvastuukeräykseen. Se on kristittynä elämistä arjessa.

 

28.12.2018

Papin oma joulu

Oletko sä koko ajan töissä? Milloin vietät omaa jouluasi? Onko sinulla ollenkaan vapaata? Onko perhe jossain muualla joulun?

Näitä kysymyksiä olen kuullut juhlapyhinä, erityisesti jouluna koko pappisurani aikana. Välillä olen yrittänyt vastatakin ja nyt jälleen tällä foorumilla.

No, yksinkertaisesti vastattuna vietän koko ajan omaa jouluani. Kenenkäs muun? Joskus olen sanonut kun oikein säälitellään joulun töitäni, että olen jouluna mieluummin pappi kuin poliisi. Joulu on siis juhlan aikaa papillekin. Koen olevani etuoikeutettu, että saan viettää tätä vuoden suurinta juhlaa sekä privaatisti että seurakuntani kanssa.

Tänä jouluna meni suunnilleen näin tämän kirkkoherran elämässä: Jouluaattona kotona oli joulupuuro aamupäivällä ja klo 12 seurasimme joulurauhan julistusta Turusta. Sitten lähdimme koko perhe pikkuhiljaa kohti aattohartauksia, joita pidin kaksi eli klo 14 ja 15. Kotona olimme takaisin ennen viittä ja jatkoimme "omaa jouluamme". Joulupäivänä palveli toinen pappimme ja tapaninpäivänä minä olin jumalanpalveluksessa mukana.

Joskus olen ollut joulun vapaalla ja silloin on jäänyt jotain puuttumaan. Esimerkiksi vuosi sitten oli vähän orpo olo lomaillessa, mutta paljon auttoi piispan aattohartaus Helsingin tuomiokirkossa, joka jäi syvästi mieleen; yksi hienoimpia jouluaattoja. Joskus viime vuosikymmenellä olimme Tukholmanristeilyllä jouluna ja sekin oli hyvä. Töihin ehti silloin takaisin tapaniksi. Toki vapaat joulunpyhät ovat myös hyviä, mutta mieleen tulee sanonta Mihin koira karvoistaan pääsisi tms.

Milloin siis vietän omaa jouluani? Vietän sitä koko ajan. Juhlan tavat vaihtelevat eri vuosina, mutta kuitenkin meillä on vahvat jouluperinteet. Joulun työt ei niitä katkaise eikä häiritse; ehkä jopa vahvistaa. Joulu ei ole mikään vankila, jossa pappi joutuu olemaan muutaman päivän, vaan etuoikeus juhlia Vapahtajaamme eri tavoin. Vapautuneesti ja sitoutuneesti.

 

 

18.12.2018

Joulusaarna vai -satu

Joskus on sanottu, että rippikoulun tavoite on potkaista partasuinen ukko pilven reunalta alas. Ukolla tarkoitetaan Jumalaa.

Tekisi mieli tarttua tuohon ajatukseen nyt joulun alla. Sopii siinäkin mielessä, että Jumala ja joulupukki sekoitetaan usein keskenään.

Minun tekisi nimittäin mieli potkaista kaikki sellainen kumoon, joka vahvistaa ajatusta joulun sadusta. Mietipä omalta kannaltasi.

Tahtoisin lähestyä joulua ihan muusta näkökulmasta kuin jostain maalaisidyllistä, joka ei juurikaan ole tänä päivänä totta. Onko koskaan ollutkaan? Ymmärrän, että aika kultaa muistot, mutta silti. Miksi ylläpidämme jotain epärealistista satumaailmaa ja marssitamme siihen lisää hahmoja maailman muuttuessa ja perinteiden uusiutuessa.

Vähän sama vika on Raamatun joulukertomuksen kanssa. Osaamme kuvata sen kauniisti, puhtoisesti ja säröttömästi. Mutta jos mietimme vähän tarkemmin niin eihän se kovin kaunis ja kivuton tapahtuma ollut. Koossa olivat ainekset, joilla kaikki olisi voinut mennä pieleen.

Ymmärrän, että nyt joulun alla ei tahdota kuulla sitä, miten ihmisillä on nälkä ja vilu, miten lapset kärsivät, miten sairaaloissa, pelastusasemilla ja turvakodeissa ei ole pyhän rauhaa. Tänä vuonna sentään olemme lähellä valkeaa joulua etelässä saakka.

Minä tahdon potkaista joulusadun kumoon, vaikka rakastan joulua. Tykkään viettää sitä, hempeillä lämmössä, tuoksuissa ja muussa ihanassa. Silti joulun sanoma minulle ei ole se hehku ja tunnelma, vaan mikä?

En tahdo olla kuitenkaan ilonpilaaja ja suon joulun juhlan kaikille tavallaan. Itsekin juhlin sitä rinta rottingilla. Vaikka kaikki kaunis ja hyvä ei toteudukaan omassa elämäntodellisuudessamme, se kertoo jostain olemassa olevasta sekä kaipuustamme.

Satujoulun viettäminen kertoo siitä, että ymmärrämme elämässämme ja maailmassamme pohjimmiltaan olevan jotain hyvää ja kaunista. Paha ja väärä ei saa viimeistä sijaa elämässämme. Me osaamme unelmoida, haaveilla ja toivoa hyvää. Voisimmeko kanavoida sen hyvän johonkin oikeaan, sadun ohi todellisuuteen ja sinne, missä hyvää ja oikeaa tarvitaan jokapäiväisessä elämässä ja kohtaamisissa? Niissäkin tilanteissa, joissa joudumme kohtaamaan omat rajamme ja joudumme oman mukavuusalueemme ulkopuolelle.

Ja jos nyt yritän ymmärtää joulusadun ylläpitämistä, kertoo se ehkä siitäkin, että me odotamme tulevaisuuden olevan hyvä ja parempi tai jopa sellainen, jossa ei ole kipua ja huolta. Tälle yksi selitys on meidän kristittyjen uskoma ja toivoma taivas, iankaikkisuus.

Se on vastakohta tämän maailman ja tämän ajan rajoille, osaamattomuudelle ja keskeneräisyydelle. Olisiko tämä meille muistutus, että voisimme edesauttaa lopullisen hyvän toteutumista tänä jouluna sanoin ja teoin.

Siunattua joulua!

 

13.12.2018

Lucian päivä

Adventinaika on monenlaista juhlaa. Osa niistä liittyy jouluun, osa taas ei. Tänään on päivä, joka ei ole suoraan joulun juhla, mutta helposti yhdistyy siihen.

Lucian päivää vietetään Pyhän Lucian muistoksi vuosittain 13. joulukuuta. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää.

Ajatuksena on, että Lucia tuo valoa talven pimeyteen. Lucia (lat. lux, valo) on suomennettuna Valotar. Juliaanisessa kalenterissa talvipäivänseisaus osui keskiajalla Lucian päiväksi, minkä vuoksi päivää vietetään valon juhlana.

Luciaan liittyvät legendat ovat peräisin Sisilian saarelta Italiasta 300-luvulta. Ensimmäinen pohjoismainen tieto Lucian päivän vietosta on Ruotsin Länsi-Götanmaalla vuodelta 1746. Nykyisissä juhlatavoissa Lucian päivän kynttilänvalo saatetaan tulkita auringonpaisteen ja esimerkiksi ihmisten välisen lämmön vertauskuvaksi.

Suomessa Lucia-neito valitaan Folkhälsanin ja sanomalehti Hufvudstadsbladetin yhteistyöllä. Koko Suomen Lucia on valittu vuodesta 1949. Lucia kruunataan Helsingin Tuomiokirkossa. Kruunaamisen jälkeen Lucia-neito esiintyy Tuomiokirkon portailla tonttujen kanssa ja Lucia-kulkue kiertää Helsingin keskustassa. Myöhemmin hän osallistuu useisiin tapahtumiin. Tämän lisäksi useilla paikkakunnilla ja kouluissa valitaan omia Lucia-neitoja ja järjestetään Lucia-kulkueita.

Valo on Lucian päivän tunnus. Valoa me tarvitsemme. Joulukin on valon juhla, joten siksi liitämme luontevasti Lucian päivän joulun juhlien ketjuun.

Pääkaupunkiseudun seurakunnat jakavat koteihin adventtikalenterit, jonka luukuissa on kuva sekä ajatelma. Tämän päivän luukusta löytyi teksti: Kenen päivään sinä tuot valoa?

Lucian päivä, Valottaren juhla koskettaa meitä kaikkia. Ota päivääsi tehtävä: huomaa kuka ilahtuu näkemisestäsi. Koira? Kumppani? Kaupan kassa? Kaukainen ystävä? Sinä olet tärkeä. Sinun olemisesi valaisee jonkun toisen päivän. Kenen päivään sinä tuot valoa tänään tai huomenna?

(Wikipedian ja muiden viisaiden ajatuksiin liittyen Luciasta)

 

19.11.2018

Seurakuntavaalit

Eilen sunnuntaina pidettiin seurakuntavaalit täällä Askolassa kuten muissakin Suomen seurakunnissa. Onnittelen kaikkia läpipäässeitä sekä varasijoille valittuja! Samalla kiitän kaikkia ehdokkaita, valitsijayhdistyksiä sekä vaalilautakuntaa. Vaalit ovat aina suuri ponnistus ja työ.

Askolan seurakunnan kirkkovaltuustoon valittiin 15 jäsentä, joista seitsemän on uusia. Nykyisistä valtuutetuista viisi ei ollut enää ehdolla. Suurimman henkilökohtaisen äänimäärän keräsi Sirpa Vettenranta (73 ääntä) ja toiseksi tuli Kari Lindgren (57). Vaalin koko tulos on luettavissa sivustolla www.seurakuntavaalit.fi.

Äänestysaktiivisuus laski hieman edellisistä vaaleista ollen nyt 17,6% (vuonna 2014 19,2%). Kaikkiaan 511 askolalaista äänesti. Ennakkoäänestys oli vilkkaampaa kuin varsinaisen vaalipäivän äänestys.

Uusi kirkkovaltuusto aloittaa toimikautensa tammikuussa 2019. Se valitsee silloin puheenjohtajiston, kirkkoneuvoston ja työalojen työryhmät. Valtuuston toimikausi kestää vuoden 2022 loppuun.

 

2.11.2018

Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on kuin vilkas tiereitistö, jossa on monta eri suuntaa, monta eri risteystä. Lomittain ja limittäin, eri tahtiin liikkumista. Pysähtymistä. Läsnä ovat menneet ja nykyiset kansat, ihmisjoukot ja yksilöt.

Tällä tiellä tai näillä teillä oppaana on Jumalan sana ja kristikunnan vuosisatainen viisaus, meidän Jumalan luomien ihmisten ja ihmissukujen kokemusmaailma.

Kantakoon rukous, kantakoon Jumalan syliin käpertyminen silloin, kun järjellä, sanoilla ja kirjaviisaudella ei saada kaikkea selvitettyä. Näyttäköön valo, pyhäinpäivän valo suunnan eteenpäin, mutta kutsukoon se myös katsomaan taakse ja luottamaan siihen, että takana oleva on kantanut meitä elämässämme ja tuonut tähän omaan todellisuuteemme. Olkoon läsnä myös ilo.

Nostakoot mielemme menneiden sukupolvien ihmiset, omat läheisemme ja kaikki kristikunnan pyhät siihen luottamukseen, että oma paikkamme tässä sukupolvien ketjussa on tärkeä, ainutlaatuinen ja turvallinen. Saakoon sydämemme kokea tästä kiitosta.

Jumalan maailmassa olemme elämän ristiriitaisuuden keskellä. Pyhäinpäivä nostaa esiin raskasta kannettavaa, mutta myös puhdistavia ja lohduttavia muistoja. Tässä kaikessa saamme tänään levätä, luottaen ettei paha saa meissä lopullista valtaa. Siksi on Jumala, ja siksi on taivaan koti. Tänään saamme terveisiä taivaasta.

Kuoleman todellisuuden keskiössä nousevat Jumalan voimasanat ratkaisijoiksi. Pahan vallan ympärillä ja näköalattomuuden kokemusmaastossa valo, lämpö ja turva luovat meille suuntaa.

Tänään saamme tarttua niihin kiinni, huomata jotain, kiinnittää katseemme lohduttavaan ja hoitavaan. Olkoon yksi sellainen asia valo, joka kynttilänliekin muodossa laajenee kodeissamme ja hautausmailla. Kutsukoon se meitä valoksi ympärillemme omaan elämäämme.

Kuolema ja kuolemattomuus lyövät tänään kättä, ne kulkevat rinta rinnan. Erityisesti saamme sen kokea, kun osallistumme ehtoolliselle. Perinteisissä ehtoollisen kutsusanoissa kutsutaan Karitsan hääaterialle tai juomaan kuolemattomuuden lähteestä.

Ehtoollisessa onkin kyse taivaan lahjasta, jolla saamme maistaa palan taivaallista juhla-ateriaa. Taivas tulee tänään luoksemme, lähellemme ja tässä hetkessä saamme vain olla ja turvallisesti levätä, ottaa vastaan. Tässä hetkessä ja ehtoollista viettäessämme rukouksemme saa olla ”Säilytä meissä iankaikkisen elämän toivo.”

Tämä rukous vie ajan ulkopuolelle, yhdistää maan ja taivaan, maallisen ja taivaallisen, Jumalan maailman, tahdon ja suunnitelmien eri puolet.

Vilkkaalla tiereitistöllä tänään pyhäinpäivän ajatuksissa, jokaisen meidän ja menneiden sekä tulevien sukupolvien elämässä meille julistetaan Mestarimme Jeesuksen sanat, jotka asettavat elämämme asiat, arvot ja järjestykset uuteen valoon:

Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.

Autuaita murheelliset, he saavat lohdutuksen.

Autuaita olette te. Autuaita, onnellisia. Tässä on toivomme, johon tarttua. Toivomme, joka kantaa sylissään.

(Puhe pyhäinpäivän ehtoolliskirkossa Mäntyrinteen palvelukseskuksessa 1.11.2018)

 

15.10.2018

Messu keskukseen

Kokoonnuimme viime viikolla työyhteisömme työntekijäkokoukseen, jossa keskustelimme mm. ensi kevään Jaetut eväät - jumalanpalveluspäivistä Helsingissä. Yksi meistä selasi tietoja tabletilta ja tokaisi: Messu keskukseen. Minä hölmönä ja spontaanina: Mitä, onks ne päivät muka messukeskuksessa?

Päivien tekijöillä on taatusti ollut tässä kutkuttava taka-ajatus, johon langeta ja lankesin. Se ei ole paha, vaan hyvä vaan. Mitä tarkoittaa, että messu on keskuksessa tavallisessa seurakunnassa, jollaisessa itsekin olen töissä ja toisessa samanlaisessa jäsenenä?

Ajatukset, teoriat, teologia, unelmat ja käytäntö eivät kuitenkaan kohtaa. Onhan messu keskuksessa, mutta kenelle. Miten se palvelee koko seurakunnan elämää. Ei pidä tuijottaa vain lukuja, mutta jos sunnuntain messussa on 22 ihmistä ja tunnin kuluttua kastejuhlassa 32, niin missä on sen pyhän keskus. Niin ja jos diakoniaruokailu viikolla kokoaa 120 ihmistä ja sen seurakunnan messu 58. Tiedän, että näitä ei pidä vertailla ja molemmissa on Kristus läsnä.

Nämä ovat pohdintoja, joita käyn aika ajoin. On etuoikeutettua, että itse voin viettää messua lähes joka pyhä; joko töissä palvellen tai muuten osallistuen. Minun hengellisessä elämässäni messu on keskuksessa, mutta tahtoisin sen keskuksen äärelle enemmänkin kirkkokansaa.

Unelmissa elää edelleen vahvana, että kristikunta kokoontuu sunnuntaina kirkkoon ja sitten on muuta. Jossain päin maailmaa  tämä toteutuukin ja tätä ajatusta tukee esim. monet television pappisarjat (mm. Särkynyt enkeli tältä syksyltä). Unelma on hyvä tässä tapauksessa. Messun ja arkielämän yhteys on kuvattu usein hienosti. Niin hienosti, että tahtoisin sen olevan totta myös täällä Suomessa. Messu keskuksessa.

 

1.102018

Terveisiä Narvasta!

Olin mukana viikonloppuna Narvassa pidetyillä Viron kirkkojen päivillä. Kyseessä oli ensivisiittini kaupunkiin ja tämä matka oli osa ystävyysseurakuntatyötämme.

Porvoon rovastikunnan seurakunnilla on yhteinen ystävyysseurakunta siis Narvassa. Seurakunnan nimi on Narvan Marian seurakunta ja sen kirkko on Aleksanterin kirkko aivan Narvan keskustassa. Jo aiemmin alueeltamme on ollut yhteyksiä Narvaan, mutta nyt olemme uuden edessä, sillä seurakunta on perustettu uudelleen pari vuotta sitten.

Itse olin tällä retkellä perjantaista lauantaihin ja samaan aikaan Porvoon seudulta tehtiin bussiretki, jossa oli mukana yli 40 seurakuntalaista. Jokunen Askolastakin. Ryhmämatkalaiset palasivat kotiin vasta sunnuntaina.

Matka oli yhdistelmä kirkkopäivien ohjelmaa ja muuten tutustumista tähän itäiseen kaupunkiin ja sen elämään. Marian seurakunnassa on noin 70 jäsentä ja Narvassa toimii lisäksi useita muita kirkkokuntia. Venäjän vaikutus on vahva ja arviolta 95% asukkaista puhuu äidinkielenään venäjää tässä 56 000 ihmisen kaupungissa.

Tiivistämme tulevaisuudessa suhteitamme Narvaan muiden lähialueiden seurakuntien kanssa. Vierailemme toistemme luona ja etsimme yhteistyön hyviä käytänteitä. Ja rukoilemme jumalanpalveluksissa toistemme puolesta.

Ja Narva on myös erilainen matkakohde Virossa, jos Tallinna, Tartto ja Pärnu ovat jo tulleet tutuiksi. Matkaa Tallinnasta on noin 215 kilometriä ja tie on hyväkuntoinen. Usein vilahtaa Suomenlahti puiden takaa. Tällä matkalla se välkehti kirkkaana syysauringossa.