Seurakunnan jäseniä on 3973

20.1.2014

Alkuvuodesta tehdään tilastoja ja monet luvut kertovat tärkeitä seikkoja seurakunnan elämästä.

Vuodenvaihteessa Askolan seurakunnan väkimäärä oli siis 3973 (vuotta aiemmin 4044). Pientä laskua on tapahtunut, mikä selittyy osin muuttoliikkeenä ja osin kirkosta eroamisena.

Vuoden aikana kastettiin 59 uutta jäsentä ja siunattiin haudanlepoon 41 seurakuntalaista. Kirkkoon liittyi 14 ja siitä erosi 66 jäsentä. Muuttoliike toi Askolaan 192 uutta jäsentä, kun samaan aikaan 231 muutti seurakunnan alueelta pois.

Seurakunnan elämä on ollut monella tapaa vilkasta, mm. 61 nuorta kävi rippikoulun, joka kertoo edelleen siitä, että lähes kaikki askolalaiset 15-vuotiaat osallistuvat rippikouluun.